|
Inbjudan 43-kavlen 7-8 augusti 2010
|
|
Linköpings OK:lla ja Mjölby OK:lla on ilo kutsua suunnistajat mukaan
29. kerran 43-viestiin, joka tullaan järjestämään 7.-8. elokuuta
Mjölbyssä. Kilpailumaasto tulee olemaan sama vuoden 2007 Oringenin
ensimmäisten etappien kanssa. Uutuutena tänä vuonna on sääntömuutos,
jonka mukaan sarjoissa H43 ja D43 ankkureiden tulee olla vähintään
35-vuotta.Tämän lisäksi H43-sarjan starttia siirretään puoli tuntia
myöhemmäksi, joten yösuunnistuksen osuus tulee vähenemään miesten
viestissä. Myös H43-sarjan ankkuriosuutta lyhennetään yhteislähdössä
oleville joukkueille.
Stephan Svensson, kilpailunjohtaja
Kilpailukeskus
Vifolkavallen Mjölbyssä. Kilpailukeskukseen pääsee ottamalla
E4-moottoritieltä liittymän nro 109, Mjölby itäinen, josta ajoaika noin
5 minuuttia.
Koordinaatit Lat: N 58°19'50"; Long: O 15°09'04".
Kartta ja maastoa
Kartta ja maasto
Kartta "Vifolkavallen" E771 Östergötland 2007. Mittakaava 1:10 000.
Kartoitus
2006-2007 ja ajantasaistettu keväällä 2010 (Thomas Kleist).
Karttavalvojal Kent-Åke Ohlsson
Maasto: Kilpailumaasto on ulkoilualuetta, jossa
on paljon polkuja, erityisesti kilpailukeskuksen läheisyydessä.
Maastossa jonkin verran soita, kulkukelpoisuus on hyvä, mutta myös
huonompikulkuisia
maastonosia löytyy. Korkeuserot ovat kohtuullisia, maastossa on
muutamia pienipiirteisiä alueita.
Pääsarjatr
| Hajonta |
Musta |
Päivä |
4,5
|
| Putki |
Punainen |
Päivä |
3,5
|
| Hajonta |
Musta |
Päivä |
5,0
|
Keski-ikä vähintään 43 vuotta. Vain naisille, ankkuriosuuden juoksijan
tulee olla vähintään D35-sarjan juoksija.
| Hajonta |
Musta |
Yö |
5
|
| Putki |
Musta |
Yö/Sarastus |
8,5
|
| Hajonta |
Musta |
Sarastus/Päivä |
6,5
|
| Putki |
Punainen |
Päivä |
4
|
| Hajonta |
Musta |
Päivä |
4,5
|
| Hajonta |
Musta |
Päivä |
6
|
| Hajonta |
Musta |
Päivä |
9
|
Keski-ikä vähintään 43-vuotta. Avoin myös naisille, ankkuriosuuden
juoksijan tulee olla vähintään HD35-sarjan juoksija. Yhteislähdössä
olevien joukkueiden ankkuriosuutta lyhennetään (pituus noin 6,0 km).
Muut sarjat
| Hajonta |
Sininen |
Päivä |
3,5
|
| Putki |
Oranssi |
Päivä |
3
|
| Hajonta |
Sininen |
Päivä |
3,5
|
Keski-ikä vähintään 55 vuotta. Vain naisille.
| Hajonta |
Sininen |
Päivä |
4,5
|
| Putki |
Oranssi |
Päivä |
3,5
|
| Hajonta |
Musta |
Päivä |
5
|
Keski-ikä vähintään 60 vuotta. Avoin myös naisille.
| Putki |
Oranssi |
Päivä |
4
|
| Putki |
Oranssi |
Päivä |
3
|
| Putki |
Sininen |
Päivä |
5
|
Avoin kaikille, myös niille jotka ovat kilpailleet jossain muussa
sarjassa aiemmin kilpailuviikonlopun aikana.
Ilmoittautumisaika ja -maksut
| 375 kr/lag (37,50 €/lag) |
450 kr/lag (45 €/lag) |
560 kr/lag (56 €/lag) |
| 625kr/lag (62,50 €/lag) |
750 kr/lag (75 €/lag) |
935 kr/lag (93,50 €/lag) |
| 1250 kr/lag (125 €/lag) |
1500 kr/lag (150 €/lag) |
1875 kr/lag (187,50 €/lag) |
| 270 kr/lag (27 €/lag) |
325 kr/lag (32,50 €/lag)
Ilmoittautumisen avoimeen sarjaan voi tehdä kilpailukeskuksessa aina
klo 23.00 asti 7. elokuuta..
|
Sportidentin vuokra maksaa 25 kruunua (2,5 eur). Majoitusruutu (7x7
metriä) maksaa 200 kruunua (20 eur). Sportidentit ja majoitusruudun voi
varata ilmoittautumisen yhteydessä.
Seuran kolmos- ja nelosjoukkueille jokaisessa
sarjassa annetaan 50 prosentin alennus ilmoittautumismaksusta.
Alennukset koskevat puhtaita seurajoukkueita. Ilmoittautumismaksuun
sisältyy paikoitusmaksu. Kaikki maksut maksetaan ilmoittautumisen
yhteydessä:
Sampo Bank, konto 800012-70863963
(suomalaisjoukkueet)
Muut maat (pl. Ruotsi):
5487-4334
IBAN: SE9680 0008 4806 9842 9643 49, SWIFT-adress SWEDSESS
Voimakkaiden kurssivaihtelujen seurauksesta
maksujen euromääriä voidaan muuttaa.
Ilmoittautuminen tapahtuu ensisijaisesti
kilpailun nettisivujen ilmoittautumisjärjestelmän kautta, joka tullee
aukeamaan huhtikuussa. Mikäli joukkue haluaa ilmoittautua aikaisemmin
onnistuu se sähköpostin tai tavallisen postin välityksellä, kts.
osoitteet kilpailukutsun lopussa. Voitte myös ilmoittautua
43-viestin sähköpostilistalle, jonka avulla saatte kaikki uutiset
suoraan sähköpostiinna (klikkaa linkkiä "nyhetsbrev" kilpailun
kotisivulla).
Sähköinen leimausjärjestelmä
Sportident-leimausjärjestelmää käytetään. Omia
sportidenttejä saa käyttää. Jokaista sportidenttiä voi käyttää vain
yhdellä osuudella kilpailuviikonlopun
aikana. Ne joilla ei ole omia sportidenttejä voivat vuokrata sellaisen
kilpailujärjestäjiltä. Sportidentin numeron vaihdosta kilpailupäivänä
peritään vuokratun sportidentin hinta.
Sportidentin tyypit 5 ja 6 ovat sallittuja,
mutta eivät tyypit 8 ja 9.
Jos olet epävarma siitä minkä tyypin sportident
sinulla on, voit tarkistaa sen sportidentin numerosta. Seuraavat
numerosarjat ovat sallittuja:
- 1 - 499 999 (Sportident tyyppi 5)
- 500 000 - 999 999 (Sportident tyyppi 6)
Seuraavat numerosarjat eivät ole sallittuja:
- 1 000 000 - 1 999 999 (Sportident tyyppi 9)
- 2 000 000 - 2 999 999 (Sportident tyyppi 8)
Kilpailusäännöt
Kilpailussa noudatetaan SOFT:n (Ruotsin suunnistusliitto)
kilpailusääntöjä. Yhdistelmäjoukkue voidaan muodostaa
enintään kolmen eri seuran suunnistajista (yksi yhdistelmäjoukkue per
sarja), parhaat tulisi kuitenkin sijoittaa
ensisijaisesti "puhtaisiin" seurajoukkueisiin. Jokainen juoksija voi
osallistua vain yhteen kilpailusarjaan sarjoissa D43, D55, H43 ja H60,
mutta kaikille on sallittua
osallistua avoimeen sarjaan vaikka olisi juossut jo aiemmin
kilpailuviikonlopun aikana.
Lähtöluettelo, kilpailuohjeet ja tulokset
Julkaistaan kilpailun kotisivuilla:
43.lok.se.
Kilpailutoimisto
Kilpailukeskuksen yhteydessä, avataan lauantaina 7. elokuuta klo 10.00.
Majoitus
Omissa teltoissa ja asuntovaunuissa. Ruudun koko: 7 x 7 metriä
asuntoautoille ja teltoille. WC:t kilpailukeskuksessa. Tietoa
varatuista majoitusruuduista
tulee kilpailun kotisivuille heinäkuun puolivälissä. Majoitus aukeaa 7.
elokuuta klo 10.00. Niiden jotka haluavat tulla majoitukseen jo
perjantaina, tulee ottaa yhteys majoitusvastaavaan.
Paikoitus
Paikoitus sijaitsee majoituksen ja kilpailukeskuksen yhteydessä.
Ravintola
Hyvinvarusteltu kenttäravintola palvelee kilpailukeskuksessa (mm.
lihapullia ja perunamuusia, hampurilaisia, voileipiä).
Kilpailujohto
Osoitteet
43kavle@lok.se
Linköpings Orienteringsklubb
Vidingsjö, LOK-gården
589 53 Linköping